Järjestö

Helsingin yliopiston Sitoutumaton vasemmisto (Sitvas) perustettiin vuonna 1983. Sitvas on osa antiautoritaarisen vasemmiston perinnettä. Järjestö taistelee ekologisesti kestävän, sodasta ja armeijoista vapaan maailman sekä sosiaalisen yhdenvertaisuuden ja demokraattisen päätöksenteon puolesta niin paikallisella kuin globaalilla tasolla.

Ylioppilaskunnassa Sitvas toimii opiskelijoiden toimeentulon ja yhdenvertaisuuden sekä avoimen ja reilun päätöksenteon puolesta. HYY Yhtymässä toimimme ympäristöystävällisen ja sosiaalisesti kestävän liiketoiminnan edistämiseksi.

Järjestämme keskustelutilaisuuksia, paneeleita, retkiä, kokouksia, bileitä ja muuta järjestön toimijoiden ideoimaa toimintaa. Jos olet kiinnostunut tapahtuman järjestämisestä Sitvasissa, voit tutustua neuvoihimme järjestämiseen liittyen.

Julkaisemme myös vuosittain Toimenpide-lehteä, jonka vuosikerrat löydät pdf-muodossa arkistosta. Paperisena lehteä jaetaan esimerkiksi yliopiston avajaiskarnevaaleilla ja Sitvasin toimistolla.

Ylioppilaskunnan edustajistovaaleissa 2014 Sitvas ja HYYn Vihreät muodostivat Maailmanpyörä -vaalirenkaan. Kuluvalla edustajistokaudella Sitvasilla on viisi paikkaa HYYn edustajistossa.

Sitoutumattomuus järjestön nimessä tarkoittaa sitä, että sen toiminta on riippumatonta puoluepolitiikasta. Sitvas ei vastaa millekään puoluetoimistolle, vaan päättää itse ylpeästi politiikkansa sisällöistä.

 

Yhdistyksen säännöt.

Yhteyshenkilöt

Titta Hiltunen, pj
titta.hiltunen(a)helsinki.fi
puh. 040 8270 361

Joel Lindqvist, vpj
joel.lindqvist(a)helsinki.fi

Joonas Pulkkinen, edustajistoryhmän puheenjohtaja
joonas.pulkkinen(a)helsinki.fi

Järjestöstä voit tiedustella myös lähettämällä postia osoitteella sitvas-hallitus(a)helsinki.fi. Sitvasin edustajistoryhmän osoite on sitvas-edariryhma(a)helsinki.fi.

Sivujen ylläpitoon saat yhteyden osoitteesta julius.uusinarkaus(a)helsinki.fi

Sitvasin sähköpostilista

Toimisto

Toimistomme on uudella ylioppilastalolla Kupolissa,
Mannerheimintie 5 B, 7. krs
00100 Helsinki

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s