Puheenjohtajalta: Saako vasemmisto olla tyytyväinen?

Teksti: Fiona Helminen

Sitoutumaton vasemmisto on HYYn piirissä toimiva järjestö, joka toimii niin suoraa toimintaa harjoittavana kansalaisjärjestönä kuin HYY:n edustajistossa parlamentaarisin keinoin. Monelle järjestön rakenne onkin tästä syystä ollut sekava: edustaako edariryhmä Sitvas ry:n hallitusta tai toisinpäin, millainen näiden eri toimijoiden suhde on? 

Tämä sekavuus tuo kuitenkin esille yhden Sitvasin parhaista puolista. Voimme toimia sekä opiskelijajärjestönä että edustajistoryhmänä, eikä näiden kahden tarvitse olla suoraan riippuvaisia toisistaan: meillä on tilaa niin parlamentaariselle toiminnalle kuin vaikuttamiselle suoran toiminnan keinoin.

Viime vuosina on voinut huomata, että vasemmistolaiselle toiminnalle on tilausta ylioppilaskunnan piirissä: Sitvasin hallitukseen on ollut ennätysmäärä hakijoita ja Maailmanpyörä, eli Sitvasin ja HYYn vihreiden muodostama vaalirengas, on saavuttanut edustajistovaaleissa ennennäkemättömän vaalivoiton. Voittoja on siis saavutettu, mutta olen kuitenkin huomannut, että vasemmistolaisessa opiskelija- ja aktivistiskenessä on ollut vaikea nauttia niistä.

Tämä on ongelma, joka tuntuu olevan usein läsnä vasemmistolaisessa toiminnassa: milloin voimme olla tyytyväisiä? Tuntuu, että poliittisessa toiminnassa keskitytään aina työhön, jota on vielä tehtävä, eikä siihen, mitä olemme jo saavuttaneet.

Vasemmistolaisuuteen yhdistetäänkin usein negatiivisuus: vassarit valittavat milloin mistäkin, koskaan ei ole tarpeeksi hyvin. Vasemmistolainen politiikka on usein reaktiivista, oikeistopopulistisiin hyökkäyksiin vastaamista. Uudenlaisia, utopistisia ulostuloja ei ole  viime vuosina juuri nähty. Mutta milloin vasemmistolaiset saavat iloita saavutuksistaan? Saammeko iloita vasemmistolaisesta hallituksesta, kun ilmastokriisi uhkaa olemassaoloamme ja uusnatsismi jatkaa nousuaan ympäri Eurooppaa?

Vaikka saavuttaisimmekin Suomessa perustulon, ihmisarvoa kunnioittavan maahanmuuttopolitiikan ja oikeasti radikaalin ilmastopolitiikan, voisimmeko vieläkään olla tyytyväisiä, kun työtä on globaalilla mittakaavalla niin ahdistavan valtavasti?

Kysymys on vaikea, sillä vasemmiston rooli kritisoijana on myös tärkeä: asioita voi aina parantaa, ja onkin ensiarvoista, että joku nostaa esiin asiat jotka voitaisiin tehdä paremmin. Loputon pessimismi kuitenkin lannistaa helposti ihmisiä. Tässä ajassa parlamentaarinen politiikka tuntuu menettäneen merkityksensä. Ahdistus maailman tilasta ei helpota äänestämällä, vaan toimimalla. Puoluepolitiikka on auttamattomasti liian hidasta ja joustamatonta vastaamaan niihin haasteisiin, joita nykypäivänä kohtaamme. Suora toiminta ja siviilitottelemattomuus ovat välttämättömiä toimintakeinoja, kun aika käy vähiin.

Vaikka tehtävää työtä onkin loputtomasti, olisi välillä hyvä keskittyä edes hetkellisesti siihen, mitä olemme saaneet jo aikaan. Jos meillä ei ole jaksavia toimijoita, emme voi kehittää tätä maailmaa eteenpäin siitä tilanteesta, jossa olemme. Jos emme pysty näkemään sitä, mitä hyvää maailmassa on, sitä minkä puolesta taistelemme, olemme jo hävinneet. 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s