Tiedote: Sitoutumaton vasemmiston sai historiansa parhaan vaalituloksen

Sitoutumaton vasemmisto saavutti historiansa parhaan tuloksen Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) edustajistovaaleissa. Vuonna 1983 perustetun Sitoutumattoman vasemmiston paikkamäärä kasvoi edustajistossa viidestä kahdeksaan. Edustajistossa on yhteensä 60 paikkaa.

“Tulos on historiallinen. Koskaan ennen emme ole olleet näin suuri ryhmä. Teemme kaikkemme, jotta tämä näkyy tulevaisuudessa siinä, että ylioppilaskunta ottaa edunvalvonnallisen roolinsa yhä vakavammin”, iloitsee Sitoutumattoman vasemmiston puheenjohtaja Titta Hiltunen.

Vaalien suuria voittajia olivat ylipäätään poliittiset ryhmät. Kokoomuslaiset lisäsivät paikkamääräänsä kahdesta viiteen. Sitoutumattoman vasemmiston kanssa vaaliliitossa olleet HYY:n Vihreät lisäsivät paikkamääräänsä yhdellä saaden edustajistoon yhdeksän edustajaa.

Sitoutumattoman vasemmiston ja HYY:n Vihreiden vaaliliitto Maailmanpyörä nousi yhteensä 17 paikkaan edustajistossa jääden vain yhden paikan päähän edustajiston suurimman ryhmän aseman säilyttäneestä Helsingin yliopiston ainejärjestöläisistä (HYAL). Maailmanpyörän vaaliliitossa mukana olleiden kansainvälisten opiskelijoiden liitto Tsemppi jäi ilman paikkaa edustajistossa.

“Tulos kertoo niin todella motivoituneista ehdokkaista, kovasta kenttätyöstä kuin yhteiskunnallisista muutoksen tuulista. Suomen hallituksen opiskelijavihamieliselle politiikalle halutaan loppu”, toteavat vaalipäälliköt Julius Uusinarkaus ja Joel Lindqvist.

Sitoutumattoman vasemmiston äänikuninkaat olivat oikeustieteen ylioppilas ja Sitoutumattoman vasemmiston edustajistoryhmän varapuheenjohtaja Lauri Linna (57 ääntä) ja valtio-opin ylioppilas ja Sitoutumattoman vasemmiston puheenjohtaja Titta Hiltunen (51 ääntä).

Lisätietoja:

Titta Hiltunen
Sitoutumattoman vasemmiston puheenjohtaja
puh. 0408270361

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s