Elämä tauolla

Suomessa sukupuolenkorjaushoitojen saaminen, nimenvaihdos ja juridisen sukupuolen vahvistaminen vaativat lääketieteellistä selvitystä ihmisen sukupuolesta. Tämä selvitys tarkoittaa diagnosointiin tähtäävän lääketieteellisen tutkimusprosessin läpikäymistä. Ihmisoikeusjärjestöt kritisoivat transihmisten pakkosterilisaatiota, mutta pitkällisestä ja usein nöyryyttävästä tutkimusprosessista, jonka transihmiset joutuvat käymään läpi, ei puhuta paljoakaan.

Ainoat transihmisiä hoitavat yksiköt ovat Helsingissä ja Tampereella. Ala- ja täysikäisiä hoidetaan eri yksiköissä. Mahdolliset diagnoosit ovat transsukupuolisuus (F64.0) tai muu sukupuoli-identiteetin häiriö (F64.8). Jälkimmäinen diagnoosi kattaa muunsukupuoliset ja sukupuolettomat ihmiset. Molemmilla diagnooseilla on mahdollista saada hormonihoitoja, mutta kirurgisiin toimenpiteisiin pääsy F64.8-diagnoosilla on epävarmaa. Ainoastaan F64.0-diagnoosilla on mahdollista vahvistaa juridinen sukupuoli. Muunsukupuolisille ei ole Suomen laissa saatavilla kolmatta vaihtoehtoa.

Transpoliklinikalla tavataan lääkäreitä, sairaanhoitajaa ja käydään läpi psykologin tutkimukset. Kuura, Anna ja Joona ovat käyneet läpi tutkimusjakson; Kuura Tampereella sekä Anna ja Joona Helsingissä.

17-vuotiaana tutkimusprosessiin lähtenyttä Kuuraa pompoteltiin vuosia ennen tarvittavan lähetteen saamista: ”Ennen kuin sain edes lähetettä transpolille, ammattikouluni terveydenhoitaja lähetti minut nuorisopsykiatrian puolelle. Monen kerran kinuamisen ja lähes vuoden tutkimusjakson jälkeen sain lähetteen nuorten transpolille EVA-yksikköön Tampereelle. Siellä hoito oli ala-arvoista ja minulle vittuiltiin päin naamaa. Tätä kesti kaksi vuotta. Minulta peruttiin hoitoneuvottelu kahdesti, jonka jälkeen luovutin.” Kuuran hoitosuhde EVA-yksikköön katkesi ja hänen oli mahdollista hakea lähetettä TAYS:n transpolille. ”Kokonaisuudessaan ensimmäisestä lähetteenhausta diagnoosin saantiin meni noin 5 vuotta.”

Toisin kuin voisi olettaa, transihmisiä hoitavilla tahoilla on usein binäärinen ja konservatiivinen sukupuolikäsitys. Anna kertoo: ”Tutkimuksissa keskitytään todella epäolennaisiin asioihin ja hoitokertomuksissa kommentoitiin paljon ulkonäköäni. Erityisesti ylilääkäri oli todella konservatiivinen ja ensimmäiset pari käyntiä meni siitä puhumiseen, olenko leikkinyt lapsena autoilla vai nukeilla. Katsoin jo alussa, että on parasta jättää asioita kertomatta ja muokata niitä paremmin ’transnarratiiviin’ sopiviksi, jotta olisi paremmat mahdollisuudet päästä tutkimuksista läpi. Lääkäri tuntui pitävän transkokemuksia jonkin sortin perversiona ja kyseli moneen otteeseen fantasioistani ja seksuaalisuudesta.” Lääkäri myös kieltäytyi kirjoittamasta Annalle vapautusta armeijasta, koska hänen mielestään kaikkien on hyvä suorittaa asepalvelus.

Myös Kuura kertoo tutkimusprosessin nojaavan binääriseen sukupuolikäsitykseen: ”Muunsukupuolisuuteni vuoksi minua ei osattu neuvoa tutkimuksissa. Tutkimusten materiaali oli todella binääristä, kyselyissä oletettiin selvästi, että jos ei ’halua olla’ nainen, haluaa varmasti olla mies. Monessa kysymyksessä oli ongelmana, ettei oikeaa vastausta binäärisyyden vuoksi yksinkertaisesti löydy. Myös hoitohenkilökunta nuorten yksikössä oletti, että transmies käyttäytyy ja pukeutuu tietyllä tavalla ja kun en sopinut siihen muottiin, tutkimusjakso pitkittyi.”

Muunsukupuolisten tilannetta tutkimusprosessissa hankaloittaa myös se, että vain F64.0 diagnoosi takaa kaikki Suomessa saatavat korjaushoidot ja sukupuolen juridisen vahvistamisen. Tämä saattaa johtaa tilanteeseen, jossa muunsukupuolinen tai sukupuoleton ihminen muokkaa kertomusta sukupuolikokemuksestaan binäärisemmäksi, jotta saisi tarvitsemansa diagnoosin. ”Diagnoosiksi TAYS:n transpolilta sain F64.0, koska tarvitsin sen saadakseni haluamani hoidot. Tämä meni sentään kohdallani oikein sen sijaan, että olisi määrätty kaikin puolin riittämätön muunsukupuolisuusdiagnoosi”, Kuura kertoo.

Anna kuvaa lääkärin puhuneen siitä, että ”jokainen kivi pitää kääntää” tarkoittaen, että etsimällä etsitään mikä tahansa syy jättää diagnoosi antamatta. ”Ylipäätään koko tutkimusprosessi tuntui ’haasteelta’, josta tulee selviytyä, jotta pääsee elämässä eteenpäin. Jatkuvasti joutui miettimään, mitä kannattaa kertoa ja mitä ei.” Mielenterveysongelmien vuoksi potilaita laitetaan ”jäähylle” (eli tutkimusjakso laitetaan tauolle). Tämän takia moni jättää kertomatta masennuksesta ja ahdistuksesta. ”Lääkärit eivät ymmärrä kyseessä olevan sukupuolidysforian (tyytymättömyys omaan biologiseen sukupuoleen) oire, vaan transihminen ei saisi olla masentunut, jotta tutkimuksia voitaisiin jatkaa”, Anna kuvaa. Tilanne on absurdi: sukupuolidysforian oiretta pidetään syynä olla hoitamatta itse dysforiaa.

Joonan diagnosointia lykättiin vuodella eteenpäin, koska lääkäri päätti, että Joonan sukupuolikokemus ei ollut ollut tarpeeksi vakaa tarpeeksi pitkään. ”Tein prosessissani valtavan virheen: olin rehellinen”, Joona kertoo. ”Minun tapauksessani transsukupuolisille tyypilliset ajatukset alkoivat 13-vuotiaana, eli yli kahdeksan vuotta sitten. Pitkään en kuitenkaan edes tiennyt, mitä transsukupuolisuus tarkoittaa. Lääkäri päätti että tuntemus sukupuolestani ei ole ollut tarpeeksi vakaa diagnoosin kirjoittamiseksi, vaikka hoitohenkilökunta olikin vakuuttunut että kyse on transsukupuolisuudesta”, Joona kuvaa. ”Jos prosessin jumiutumisen vuoksi masentuisi, diagnosointia lykättäisiin lisää mielenterveyteen vedoten.”

Myös Annan tutkimusjakso laitettiin jäähylle puoleksi vuodeksi. ”Äiti ei koskaan hyväksynyt identiteettiäni ja en ollut puheväleissä äidin kanssa. Sen lisäksi uskallan vaatia oikeuksiani ja ilmeisesti lääkärit eivät tykänneet siitä, että jatkuvasti kyselin tutkimuksen kestosta. En saanut koskaan vastausta siihen, miten määrätietoisuuteni ja huonot välit äitiin vaikuttavat siihen voinko saada diagnoosin.”

Moni luovuttaa pyörittyään vuosikausia jäähyjen, diagnostisten kriteerien ja epäammattimaisen henkilökunnan sumassa – eikä ihme. ”Miten transihmisten ajatellaan selviytyvän elämästä puoli-ikuisessa välitilassa? Ei hoitoja, väärä nimi ja väärä henkilötunnus. Sosiaaliset tilanteet, työnteko ja koulunkäynti ahdistavat,”, Joona kuvaa. ”Sitä tuntee olonsa nöyryytetyksi ja tyhjäksi. Kontrolli omasta kehosta on jonkun toisen ihmisen käsissä. Kaiken sen syynäämisen jälkeen ei vieläkään pääse elämässä eteenpäin.” Tosiaankin: tutkimusjakso on monelle limbo, jossa pyöriessä muu elämä on tauolla.

Henkilöiden nimet on muutettu.

E. A. Karastie
Kirjoittaja opiskelee filosofiaa Englannissa.

One response to “Elämä tauolla

  1. Päivitysilmoitus: Elämä tauolla – sitvas.fi artikkeli – windmillsw.net·

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s