Yliopisto – maan suurin innovaatiotehdas?

Kuinka monta kertaa olet viime aikoina törmännyt sanaan innovaatio? Innovaatioita kaupataan joka paikan pelastajaksi: kilpailukyky, ilmastonmuutos, köyhyys, rakennemuutos tai lapset on vuoroin pelastettu mahtavilla innovaatioilla. Innovaatioista kantavat huolta myös Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan dekaani Arto Mustajoki sekä Aalto yliopiston rehtori Tuula Teeri Elinkeinoelämän valtuuskunnalle kirjoittamassaan pamfletissa “Innovaation perusta murenee Yhdeksän ehdotusta yliopistojärjestelmän korjaamiseksi”. Kaksikko on huolestunut korkeakoulujärjestelmästä, joka ei kykene enää tuottamaan innovaatioita.

Ratkaisuna alentuneeseen innovaatiokyvykkyyteen kaksikko on valmis uhraamaan tasa-arvoisen korkeakoulujärjestelmän, “huippuyliopiston” kustannuksella. He esittävät muun muassa automaattisen maisteriopiskeluoikeuden kyseenalaistamista, yliopistojen rahoituksessa painoarvon antamista erityisesti huippujulkaisuille ja strategista johtamista korkeakoulukentälle. He esittävät vieläpä selkeää yliopistojen toiminnan profiloimista puolittamalla opetus- ja tutkimusyksiköiden määrän. Valitettavasti esitettyjen toimenpiteiden päätepisteenä on banaanivaltio.

Yliopiston tehtävä on tarjota yhteiskunnassa korkeimman tieteellisen osaamisen opetusta ja tutkimusta – kulkea siis askeleen edellä muuta yhteiskuntaa. Aikahorisontin ei ole varaa olla elinkeinoelämän, markkinavoimien kautta määrittyvä kvartaali. Kauas tulevaisuuteen suuntautunut, hyvin resursoitu, maantieteellisesti kattava ja kaikkien taustasta riippumatta saavutettavissa oleva korkeakoulutus kasvattaa parhaiten valveutuneita ja kriittisiä kansalaisia – lääkäreitä, opettajia tai tutkijoita, jotka muuttavat maailmaa paremmaksi. Oikeus koulutukseen on perustavanlaatuisin ihmisoikeus ja liian arvokas uhrattavaksi markkinatalouden alttarilla.

Mustajoen ja Teeren ehdotukset kääntyvät loppupelissä itseään ja tarkoituksiaan vastaan. Aidon akateemisen vapauden, kriittisyyden ja vapaan yliopiston avulla innovaatiotkin ovat syntyäkseen, jos ovat.
Vihtori Suominen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s