Taideterapiaa vasemmistolle

Kansallisteatterin Neljäs tie on tarina, joka on kerrottu lukuisia kertoja sosiaalitieteellisessä tutkimuskirjallisuudessa. Oikeastaan näytelmä on kuin musikaali yhteiskuntapolitiikan perusopinnoista. Se on kertomus maasta nimeltä Suomi, joka muuttui toiseksi. Aatteet, joiden varaan hyvinvointivaltio oli rakentunut, vaihtuivat toisiksi. Mahdoton muuttui välttämättömäksi. Vaikka tarinassa ei ole mitään uutta, se jaksaa järkyttää.

Narratiivien rakentaminen on ihmismielelle ominaista. Kun elämässämme tapahtuu jotakin käänteentekevää, alamme rakentaa mielessämme jatkumoa, johon sijoittaa nykyhetki. Vaikeat asiat on helpompi käsitellä, kun niistä tehdään tarinoita. Tämä onnistuu parhaiten taiteen avulla. Kansallisteatterin Neljäs tie on kertomus siitä, miten Suomi muuttui pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta korkeaa kilpailukykyä tavoittelevaksi niukkuusyhteiskunnaksi. Näytelmässä Suomen muodonmuutosta kehystävät rahamarkkinoiden vapauttaminen 1980-luvulla sekä liittyminen Euroopan unioniin ja EMU:hun 1990-luvulla. Kirjoitus sisältää joitakin juonipaljastuksia.

Näytelmä on intensiivinen kuvaus sosiaalidemokratian tappiosta ja uusliberalismin noususta. Se pitää katsojan otteessaan koko kolmetuntisen istunnon ajan. Voima-lehden Susanna Kuparinen ja Jari Hanska ovat tehneet näytelmää varten taustatyötä. Se näkyy, sillä näytelmällä on paljon yhtäläisyyksiä Ryhmäteatterin Eduskunta-näytelmiin. Myös Neljännessä tiessä kuullaan poliitikkojen puheenvuoroja sanasta sanaan lainattuina. Samoin kuin Eduskunnissa, tässäkin näytelmässä tarinaa syventävät suurelle kankaalle heijastetut tietoiskut. Yleisöä valistetaan esimerkiksi köyhyyden kehityksestä Suomessa viimeisen kahdenkymmenenvuoden aikana.

Näyttelijäkaarti koostuu kovan ytimen ammattilaisista. Jukka Puotila on elementissään pitäessään lamanaikaiselle eduskunnalle puheen presidentti Mauno Koivistona. Erityisen herkullinen on Puotilan Sauli Niinistö -imitaatio jokerisuineen ja ryppyotsineen. Antti Litja istuu Paavo Lipposena lamahallituksessa naama niin kurtussa, ettei ministeriparka uskalla puolustaa köyhiä ääneen. Seppo Pääkkönen myhäilee lipevästi lama-Suomen rahaministeri Iiro Viinasena. Draamalliset keinot toimivat ja kappalevalikoima osuu kohdalleen. Ilman eduskunnan päätöstä ja mediahiljaisuuden vallitessa tapahtunutta pankkien ulkomaisen lainanoton rajoitusten purkua 1980-luvulla kuvaavaa kohtausta värittää Bomfunk MC’sin Freestyler.

Hyvinvointivaltion synty ja rakennus suomalaisessa hyvinvointivaltiotutkimuksessa tavataan paikantaa sodanjälkeisiin vuosikymmeniin. Esityksessä kuullaan 1950- ja 1960-lukujen kansanedustajien pitämiä puheenvuoroja työttömyysvakuutuksesta, subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta ja peruskoulusta. Vallitsee rauha, rakkaus, sosiaalidemokratia ja YYA. Yhteiskunta rakentuu pohjoismaisen hyvinvointivaltion eetokselle. Jokaiselle tulee taata elintaso, jonka turvin kaikkien samanarvoinen osallistuminen yhteiskuntaan onnistuu. Toimeentulo ei saa riippua työmarkkina-asemasta, eikä lasten koulutus saa riippua vanhempien varallisuudesta.

Uudenvuodenpuheessaan 1974 tasavallan presidentti Urho Kekkonen varoittaa öljykriisistä ja sen aiheuttamasta taloudellisesta taantumasta. Syntyy kansallinen hätätila, kun työttömyys nousee 2,8 prosenttiin. Kalevi Sorsan hallituksen hätäaputoimilla ja konsensuspolitiikalla kriisi onnistutaan väistämään. Talous lähtee vuosikymmeneksi iloiseen kasvuun. Kehityskulku on vanha tuttu. Kasvu synnyttää vauhtisokeuden, joka johtaa kasvaneen kulutuksen ylläpitämiseen velkarahalla. Talous ylikuumenee ja kupla puhkeaa. Vahvan markan politiikka johtaa pääomapakoon, ja edessä on pakkodevalvaatio. Tulee lama, leipäjonot ja ylisukupolvinen työttömyys.

Vasemmistolle ja sosiaalipolitiikan tutkijoille 1990-luku on traumaattinen vuosikymmen. Sillä vuosikymmenellä elvytys alkoi tarkoittaa yritystoiminnan tukemista verohelpotuksilla, ja julkisia varoja alettiin suunnata ensi sijassa taloudellisesti tuottaviin kohteisiin. Verotuksen progressiivisuutta purettiin roisisti. Universaalista sosiaalipolitiikasta tuli köyhyyspolitiikkaa.

IMFää esittää näytelmässä Mikki-hiiri, joka sanelee lama-Suomelle talouden rakenteen sopeuttamiseksi samat säännöt, jotka EKP ja komissio ovat sittemmin sanelleet Euroopan kriisimaille. Uuden ideologian oppien toteuttaminen tuli sekä rahallisesti että sosiaalisesti kalliiksi. Suomi menetti miljardeja yksityistämällä valtionyhtiöitä, poistamalla varallisuusveron ja laskemalla pääomatuloveron 25 prosenttiin kansainvälisesti alhaiselle tasolle. Vuosina 1990–2004 rikkain osuus väestöstä rikastui 208 prosenttia. Sosiaalitukien leikkaukset ja 12 prosentin työttömyys johtivat toimeentulotukimenojen räjähdysmäiseen kasvuun. Myös toimeentulotukiasiakkuuksien kesto pitkittyi.

IMF-Mikki kuitenkin kääntää takkinsa vuonna 2012 ja toteaa saman minkä taloustieteilijä Paul Krugman: säästötoimenpiteet eivät pelasta taloutta, vaan syöksevät valtiot ja ihmiset entistä pahempaan kurjuuteen. Kiitokseksi varoituksesta Mikki saa komission José Manuel Barrossolta kuulan kalloonsa. Koska EKP kieltää valuuttadevalvaation, ainoaksi vaihtoehdoksi jää sosiaalinen devalvaatio. Kuten näytelmän lopussa todetaan: Pohjois-Afrikan kansannousu ei alkanut ihmisten halusta muuttaa diktatuurit demokratioiksi, vaan nälästä. Joku on joskus sanonut, että vallankumous on kahden väliin jääneen aterian päässä. Kun EU imee jäsenvaltionsa kuiviin, ei ole mitään syytä olettaa, että Eurooppa säästyisi Pohjois-Afrikan levottomuuksien kaltaisilta yhteenotoilta.

Kansallisteatteri on määritellyt Neljännen tien komediaksi, mutta se vetää vakavaksi. Suunnittelin tälle kirjoitukselle otsikoksi ’’Kansallisteatterin Neljäs tie on nyrkki sixpack-hallituksen silmään’’, mutta tajusin sen olevan omaa toiveajatteluani. Vaikka näytelmän katsominen teki kipeää, ei se sitä välttämättä tee toisella puolella Rautatieasemaa. Siellä ei ehditä haikailla vanhaa hyvinvointivaltiota ja 1980-luvun alhaisia tuloeroja, kun pitää sopeuttaa ja vakauttaa.

Näytelmän jatko-osan kirjoittaa Euroopan komissio, eivätkä jäsenvaltioiden parlamentit pääse edes kuiskaajiksi. Arkadianmäellä vasemmiston on keskityttävä siihen, etteivät rikkaat saisi ihan niin suuria verohelpotuksia. Kansallisteatterin ja Eduskuntatalon väliin mahtuu vielä Sanomatalo, jossa ei sielläkään tunnu olevan ketään, jota kiinnostaisi. Olen tänä keväänä lukenut sarjan HS:n päätoimittaja Mikael Pentikäisen pääkirjoituksia, jossa hän vaatii verohelpotuksia elinkeinoelämälle ja joustavuutta työmarkkinoille. Saadaan talouden pyörät pyörimään, ja sehän on mainio juttu, vaikka kasvu valuukin harvojen taskuun. Opintotuen muuttamista lainapainotteiseksi vastustavasta mielenosoituksesta ei välitetty uutisoida.

Neljättä tietä kuljetaan laput silmillä. Sivuille ei vilkuilla, koska vaihtoehtoisia reittejä ei haluta nähdä. Näköalattomuus kylvää epätoivoa, mutta taide avaa silmät ja voimaannuttaa. Teatteriväki on viime vuosina tehnyt arvokasta työtä keskustelun herättäjänä. Kun trauman saa taiteen avulla purettua, voi jatkaa eteenpäin. Voi tehdä tulevaisuudensuunnitelmia ja toimia.

Iiris Annala

Neljäs tie Suomen Kansallisteatterissa 25.10. asti.

Ohjaus: Esa Leskinen
Lavalla: Juha Varis, Jukka Puotila, Katariina Kaitue, Kristiina Halttu, Sari Puumalainen, Seppo Pääkkönen, Timo Tuominen, Jouni Haapakoski, Aarni Kivinen, Antti Litja, Sari Mällinen ja Anna-Riikka Rajanen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s