Usko, laki, rakkaus

Kello on 20.33 ja nimiä kertynyt jo 89 225, vau! Siis kansalaisaloitteeseen tasa-arvoisen avioliittolain puolesta, tietenkin. Ja nyt on meneillään vasta ensimmäinen päivä. Jotain (muutakin, kuin että työpaikoilla surffaillaan netissä) kertonee sekin, että kansalaisaloitteeseen tarvittava viidenkymmentuhannen allekirjoituksen raja rikottiin jo iltapäivällä ennen kolmea. Nyt ovat ihmiset liikkeellä. Sosiologina tekisi mieli puhua postmodernista yhteisöllisyyden tunteesta, joka leviää samalla, kun nettiallekirjoitusten määrä kasvaa. Mikä me-fiilis! Demokratian historian havina, uuden kansalaisaloitesysteemin ennätyssuosio ja rakkauden puolesta tehty ihmisoikeustyö läpsäisevät high fiven ilmassa.

Mutta. Ei tarvitse seurata kovinkaan paljon internetkeskusteluja huomatakseen, ettei koko kansakunta kirmaa onnesta. Vastaääniähän kuultiin jo Ylen vuonna 2010 lähettämässä ja mekkalaa aiheuttaneessa Homoillassa. Silloin studiossa oli erikoinen tilanne: keskustelemaan oli kutsuttu paitsi tasa-arvoisen avioliittolain kannattajia, myös sen vastustajia. Eikä tässä vielä mitään, väittelyhän voi parhaassa tapauksessa olla erittäin hedelmällistä maaperää erilaisten näkemysten esiintuomiseksi. Outoa vain oli se, etteivät osapuolet pääasiassa puhuneet keskenään samasta asiasta.

Jos jotkut tässä maassa ovat sitkeässä liitossa, niin ne ovat valtio ja kirkko. Tai oikeastaan näitä kirkkoja on kaksi, evankelis-luterilainen kirkko ja ortodoksinen kirkkokunta. Tämä tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, että kirkko säätää kirkkolain, jonka eduskunta sellaisenaan hyväksyy. Kirkko itse on tosin käyttänyt uskonnonvapauslain voimaantulon jälkeen ”valtionkirkko” -käsitteen sijasta termiä ”kansankirkko”, jolla se korostaa mm. kirkon itsenäistä toimijuutta. Oli miten oli, nimenomaan evankelisluterilaisen kirkon sanavalta moniin ihmisten arkielämään liittyviin kysymyksiin on suuri. Tämä näkyy mm. tasa-arvoisesta avioliittolaista käydyssä keskustelussa.

”Mulla on sellanen olo, että toiset puhuu omasta tunteestaan ja yrittää puhua siitä, että kyse on rakkaudesta — ja puhuvat myös myötätunnon kautta tulevasta ymmärryksestä ihmisiä kohtaan”, kommentoi näyttelijä Elsa Saisio Homoillassa käytyä keskustelua. En ihan tiedä, miksi hänet oli kutsuttu studioon. Kenties siksi, että Saision äiti on julkisesti naisen kanssa parisuhteessa elävä kirjailija Pirkko Saisio. Joka tapauksessa tytär-Saisio sanoi jotain olennaista studiossa käydystä keskustelusta. Siinä, missä katsojat twiittasivat ruutuun suoran rasistisia ja jopa yllättävän lapsellisen ennakkoluuloisia kommentteja, studioväen homoliittoja vastustava osapuoli keskittyi puhumaan lähinnä Raamatusta ja uskosta. He perustelivat samaa sukupuolta olevien liiton sotivan heidän pyhää kirjaansa ja uskonnollisia käsityksiänsä vastaan.

Toisaalta studiossa oli myös pappi, joka oli vihkinyt myös homopareja. Keskusteltiin siitä, miten Raamattua tulisi tulkita ja kuinka kirkon tulisi suhtautua nykyaikaan. Samaan aikaan tasa-arvoisen avioliittolain puolestapuhujat kertoivat syrjinnän kokemuksistaan ja kumppanuuden kaipuustaan. Siis tuntemuksista, todellisuudesta ja kokemuksista, jotka eivät suoranaisesti liity mihinkään tiettyyn uskontoon, mutta sen sijaan heidän jokapäiväiseen elämäänsä. Siitä, kuinka he haluaisivat samat viralliset oikeudet jakaa arkeaan rakastettujensa kanssa, kuin muillakin ihmisillä on. Esimerkiksi oikeudet yhteiseen nimeen ja adoptioon, jotka liittyvät avioliittoon, mutta eivät rekisteröityyn parisuhteeseen. Keskustelun ongelmana oli tuolloin, ja tuntuu jatkuvasti olevan se, että siinä, missä jotkut keskustelevat tasa-arvoisesta avioliittolaista kristillisenä dilemmana, toiset näkevät sen puhtaasti ihmisoikeuskysymyksenä.

Ymmärrän, että avioliitto on monelle uskonnollinen instituutio ja että siihen siksi liittyy oman uskonnon mukaisia sääntöjä ja rajoitteita. Uskon ydinajatus lienee monelle se, että uskon sanelemia perussääntöjä ei tule horjuttaa. Tämän vuoksi on mielestäni miltei absurdia mennä sanomaan sellaisille ihmisille, jotka uskovat Raamatun tekstin olevan kirjaimellisesti totta ja pyhää, että heidän pitäisi muuttaa uskontonsa olemusta tai laittaa se taipumaan yhteiskunnan mukana. Tämä keskustelu, Raamatun tulkitseminen ja sen ajallisten kiinnikkeiden analyysi, on mielestäni kirkon sisäinen tehtävä. Suomen evankelisluterilainen kirkko ja sen uskovat käsittävät varmasti laajan kirjon erilaisia tulkintoja ja arvoja. Itse toki toivon, että kirkollista siunausta haluavat homo- ja lesboparit voisivat siunauksen saada, mutta en katso, että minulla kirkon ulkopuolisena olisi tähän sanavaltaa.

Samasta syystä olen myös sitä mieltä, ettei kirkolla instituutiona tulisi olla sanavaltaa laillisessa päätöksenteossa. On kummallista, että kirkollinen ja juridinen avioliitto sekoitetaan keskenään ja niitä käsitellään yhtenä pakettina. Näin ei tulisi olla. Sen sijaan on ihmisoikeuksien, tasa-arvon ja moraalikäsitykseni mukaista, että kaikkia ihmisiä, ja kaikkien ihmisten vapaaehtoista rakkautta, kohdellaan samalla tavalla lain edessä. On moraalisesti kyseenalaista, että lainsäädäntö ja kirkollinen keskustelu kulkevat niin kylki kyljessä, kuin nyt on nähty niiden kulkevan.

Tasa-arvoisen avioliittolain ydinpointti on mielestäni se, että se mahdollistaisi ihmisten yhdenmukaisen kohtelun lain edessä. On miltei hullua, että tästä edes keskustellaan vielä vuonna 2013. Eikö tasa-arvoisuuden lain edessä pitäisi jo olla itsestäänselvä oikeus? Lain voimaanpanemisen ei kuitenkaan kuuluisi tarkoittaa sitä, että jonkin uskonnollisen yhteisön tulisi siunata näitä pareja vastoin omia käsityksiään siitä, mitä siunaaminen heille merkitsee, vaan siunaamisesta päättämisen pitäisi olla näiden yhteisöjen keskinäisen keskustelun sisäistä. Siis tiivistetysti: valtio ja kirkko tulisi pitää tiukasti erillään avioliittolainsäädännöstä päätettäessä.

Mutta takaisin tähän hetkeen. Kello on nyt 22.04. Facebookini on päivän aikana täyttynyt kansalaisloitteen herättämästä innostuksesta. Erilaisista uskonnollisista taustoista olevat kaverini tuntuvat monet olevan sitä mieltä, että nyt tapahtuu jotain suurta. Klo 22.07, 98 861 nimeä.

Vaikuttaa siltä, että suurin niistä on rakkaus.

Johanna Koivisto

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s