Anarkisteja Mannerheim-salissa

Puhujan kädet heiluvat harjoitellun oloisesti ilmassa tahdittaen lauseen poimuilua. ”Tärkeintä on se, jakaako toimintasi valtaa horisontaalisesti vai keskittääkö se sitä vertikaalisesti, ei meillä ole mitään yksinkertaista ratkaisua siihen miten kapitalismissa pitää toimia, mutta tämä periaate on hyvä pitää mielessä”. Toinen puhuja jatkaa saumattomasti korostaen myös sanomaansa koko kehollaan. ”On hyvä kritisoida Crimethinciä, meidän toiminnassa on varmasti kysymys sekä siitä että käytämme brändiämme levittääksemme ja myydäksemme tekstejämme. Toisaalta jos CrimethInc toimii anonyymina alustana levittää monenlaisia tekstejä eri kamppailuista ympäri maailman, tämä voi olla hyväkin asia.”

Olemme kuuntelemassa kuuluisan yhdysvaltalaisen anarkistikollektiivi CrimethIncin Message in a bottle -luentokiertueen luentoa Helsingissä uuden ylioppilastalon Mannerheim-salissa. Anarkistienkin lahtaamisesta tunnettu Suomen Marsalkka saattaisi olla yllättynyt siitä, että hänen nimeään kantavan salin täyttää äärimmilleen juuri keskustelu anarkistisesta toiminnasta ja antiautoritäärisestä vallankumouksesta. Marsalkan haudassaanpyöriskely taitaa tosin jo olla nykyään ajan henkeä.

CrimethInc on löyhä pohjoisamerikkalainen anarkistikollektiivi joka on kunnostautunut muunmuassa tuottamalla lukuisia kirjoja ja lyhyempiä tekstejä, järjestämällä konferensseja ja aktioita ja osallistumalla niihin. Esimerkiksi CrimethIncin nimissä julkaistua teosta Fighting for our lives on painettu jopa 650 000 kappaletta. CrimethInc toimii jossain määrin enemmänkin brändinä jonka nimissä julkaista tekstejä ja järjestää toimintaa, mitään varsinaista organisaatiota kollektiivilla ei omien sanojensa mukaan ole.

Mitä sanottavaa näillä ”entisten työläisten kollektiiviksi” itseään nimittävän ryhmän ja brändin tyypeillä sitten on? Luento jakautuu selvästi kolmeen osaan: yhteiskunta-analyysi, toiminnan mahdollisuudet sekä yleisökeskustelu. Esitetty käsitys maailmasta ja kapitalismista kuulostaa yllättävän tutulta: keskeiseksi nousee teesi prekaarisuudesta, joka lävistää nykykapitalismia ja siinä eläviä. Enää ei eletä teollisuuskapitalismissa, jossa työläisillä on sama tehdastyö kymmeniä vuosia, vaan monen nykytyöläisen elämä koostuu työnvuokrausfirmojen nettisivuilla roikkumisesta vuoroja kärkkyessä ja sen miettimisestä lopettaako duunipaikkana toiminut kahvila toimintansa tällä viikolla vai ensi kuussa. Italialaisten autonomimarxistien tai post-autonomien vaikutus kuuluu vahvana yhdysvaltalaisanarkistien puheessa, joskin Toni Negrin tai ”Bifo” Berardin tekniseen kieleen verrattuna CrimethIncin puhujat kuulostavat yleistajuisilta ja ymmärrettäviltä.

Puhujat käskevät yleisöä laittamaan CrimethIncin koville brändinä esiintymisestä ja sen käytöstä. Julkaisutoiminnassa, ja oikeastaan kaikessa muussakin luovan luokan aktiviteetissa on aina rekuperaation mahdollisuus. Anarkismilla on jo aikoinaan myyty ainakin Leviksen farkkuja ja Sex Pistolsin John Lydon on mainostanut voita. Puhujat kertovat esimerkkinä joidenkin vuosien takaisesta ohjelmasta, jolla mielenosoittajat pystyivät nopeasti kännyköillään tiedottamaan mm. poliisin liikkeistä kaikkien osallistujien kesken. Vähän myöhemmin järjestelmä kopioitiin lähes suoraan huippusuosituksi Twitteriksi. Puhujat myös varoittivat sosiaalisen median olevan tylsästi sanottuna uhka ja mahdollisuus. Moni osallistuja oli varmasti löytänyt tiensä Helsingin tapahtumaan juuri Facebookissa laajalti levinneen tapahtumakutsun ansiosta. Toisaalta sosiaalinen media toimii valtavien suuryritysten palveluissa, ja ne osallistuvat auliisti viranomaisten kontrolliin. Näin on käynyt ainakin Lontoon mellakoissa, joihin liittyen nostettiin satoja syytteitä Twitter-viestien pohjalta.

Puhuessaan toiminnan muodoista ja niiden leviämisestä, kertovat puhujat pienen tarinan kotikaupungistaan. Nimettömässä pienen amerikkalaiskaupungin keskustassa on vallattu talo. Talon valtaamiseen on päädytty occupy-liikehdinnän osana poliisin häädettyä liikkeen torivaltauksen. Osallistujia kummastuttaa. Talo on ollut vallattuna jo yli vuorokauden, naapurusto suhtautuu siihen myötämielisesti eikä virkavaltaa näy. Eihän talonvaltaus Yhdysvalloissa toimi näin? Virkavallan reaktio on kuin onkin rautainen. Yhtäkkiä talon takaseinän murskaa poliisin erikoisjoukkojen panssariauto. Hampaisiin asti aseistettuja poliiseja rynnäkkökiväärit ojossa syöksyy sisään ovista ja ikkunoista sekä tietysti romahtaneesta takaseinästä. Talonvaltaajat niputetaan pikaisesti lattialle kiväärinpiippujen osoittaessa heitä armotta.

Seuraavana yönä tapahtuu kuitenkin kummia. Kaupungissa jossa ennen ei juuri ollut anarkisteja tai muita vallankumouksellisia, kulkee ympäri keskustaa satapäinen musta blokki. Kummallista on se, että tähän mielenosoitukseen poliisi ei yksinkertaisesti uskalla koskea. Talonvaltaus oli saavuttanut positiivisen vastaanoton kaupunkilaisten silmissä, ja nyt suuttumus valtauksen murskaamisesta on levinnyt laajalle. Moni asukas joka ennen ei olisi kuvitellut osallistuvansa poliittiseen toimintaan, on nyt vetänyt hupun päähänsä ja mustan huivin kasvoilleen osoittaakseen vihansa poliisin toimintaa kohtaan. Kysymys on oikeutuksesta ja kamppailun laajentamisesta; vaikka talonvaltaus on koettu Yhdysvalloissa perinteisesti vaikeana toiminnan muotona, kosketti se nyt laajasti kaupungin asukkaita ajatuksellaan yhteisestä vapaasta tilasta. Kun virkavallan repressio astui peliin, oli vääryyden kokemuksesta nouseva vastarinta myös ennenäkemätöntä.

Yleisökeskustelussa jatketaan luennon aiheiden pyörittelyä. Onko tärkeintä sittenkin autonomia vai kamppailujen levittäminen? Esimerkiksi osuuskuntaliikkeestä keskustellaan paljon, ja esitetään että osuuskuntamuotokaan ei takaa irtautumista kapitalistisista rakenteista, sillä myös osuuskunnat joutuvat toimimaan markkinalogiikan mukaan. Omiin rakenteisiin vetäytyminen on myös kurja teko muita kapitalistisen maailmanjärjestyksen sortamia kohtaan, kun juuri länsimaissa toimivilla liikkeillä olisi mahdollisuus toimia järjestelmää vastaan sen ytimessä. Autonomian tavoittelua onkin vaikea nähdä irrallaan muusta antiautoritäärisestä kamppailusta. Parhaimmassa tapauksessa valtion ja kapitalismin rakenteista autonomiset instituutiot voivat kuitenkin toimia vertaisavun keinona ja muun toiminnan mahdollistajina. Tämä voidaan nähdä esimerkiksi CrimethIncin edustajien esimerkissä vertaistuen pohjalta järjestetyssä mielenterveyshoidossa, joka mahdollistaa Yhdysvalloissa tuen ihmisille joilla ei ole pääsyä valtion tai kaupallisten tahojen mielenterveyspalveluihin.

CrimethIncin luennon tärkein anti voidaan nähdä sen korostamisessa, kuinka toiminta voi avata uusia horisontteja ja mahdollisuuksia ja nämä horisontit taas uusia toiminnan muotoja. Anarkistisen ja antiautoritäärisen toiminnan on tietysti hyvä ymmärtää millaisessa yhteiskunnassa toimii ja minkälaiset taktiikat ja strategiat ovat kulloinkin soveliaita, mutta sitäkin tärkeämmäksi nousee turhan konformismin välttäminen toiminnassa. On myös mahdotonta täysin pestä käsiään kapitalismista – me kaikki toimimme kapitalistisessa yhteiskunnassa. Siksi tärkeää onkin pyrkiä levittämään kokemusta toiminnan mahdollisuudesta ja mielekkyydestä, siitä että ihmiset itse pystyvät päättämään elämästään ja toimimaan alistavia rakenteita vastaan.

Samuli Lähteenaho

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s