Robin Hahnel kävi täällä

Portlandin osavaltioyliopiston taloustieteen professori, poliittinen aktivisti ja osallisuustalousopin (eng. participatory economics tai parecon) guru Robin Hahnel veti Suomessa viikon luentokiertueen syyskuun puolivälissä. Yksi luennoista järjestettiin 12.9. Uudella ylioppilastalolla Vasemmistolinkin, Vasemmistofoorumin, Suomen Pareconin ja Sitvasin yhteistyöllä. Illan aiheeksi oli valikoitunut vähemmän vaatimattomasti sosiaalidemokratian kriisi ja vasemmiston tulevaisuus. Mannerheim-sali veti väkeä tietyn viitekehyksen laidasta toiseen, yhteiskunnallisen opiston harmaapäisistä marxilaisista punavihreisiin opiskelijarenttuihin. Ketäpä ei kiinnostaisi kuulla mitä meidän tulevaisuutemme tuo tullessaan?

Robin Hahnel puhui joukoillensa. Hahnel taitaa supliikin, ja tällä kertaa tyyli oli hieman julistava ja ilmeisen rohkaiseva, enemmän politiikkaa kuin taloustiedettä. Johdatus osallisuustaloustieteeseen oli selvästi pidetty jo jossain muualla. Marxia ei juuri mainittu – Keynes kylläkin – ja uudelle vasemmistolle lausuttiin kannustavia sanoja. Hahnel esimerkiksi muistuttaa, että on absurdia väittää, ettei 1980-luvun hyvinvointivaltioon olisi enää varaa, sillä onhan jo tuottavuus parantunut merkittävästi noista vuosista. Vaihtoehdottomuuden taustalta löytyy suunnitelmallinen hyökkäys vasemmistolaisia rakenteita kohtaan. Poliittisessa kamppailussa ei voi pysyä paikallaan ja nyt on menty taaksepäin. Eurokriisin ja talouskurin varjolla harjoitetaan erittäin tietoista ja erittäin vahingollista oikeistopolitiikkaa. Suunta on silti käännettävissä – ei arabikevättäkään osattu ennustaa.

Hahnel kannustaa parlamentarismiin, johon on osallistuttava hänen mukaansa täysin. Kaikenlainen poisjääminen esittämättä kunnollista vaihtoehtoa kapitalismille voi marginalisoida vasemmiston ja poistaa ratkaisevan vastavoiman parlamenteissa omalla painollaan voimistuvalta oikeistosuuntaukselta. Hän vetää silti klassisesti terävän rajan reformistien ja radikaalien välille. Radikaali voi ymmärtää, että uudistukset tapahtuvat hitaasti uusliberalistista virtausta vastaan, mutta tietää silti, ettei todellista talousdemokratiaa tai edes ekologisesti kestävää talousjärjestelmää voi saavuttaa niin kauan kun markkinakapitalismin perusperiaatteet vallitsevat. Reformistit, joihin lukeutuu suurin osa sosiaalidemokraattisesta liikkeestä, ovat omaksuneet markkinaliberalismin perusteet pitääkseen asemansa ja käyvät nyt tuomittua kamppailua järjestelmän implisiittistä oikeistovirtausta vastaan. On selvää, että Hahnel kokee puhuvansa radikaaleille.

Occupy-liikkeen Hahnel tulkitsee yllättävän poleemisesti ”vain” vaistonvaraiseksi hätähuudoksi, joka johtuu hegemonisen järjestelmän mielettömyydestä, huimaavista tuloeroista ja ekokatastrofista horisontissa. Muutoksen vaatiminen ei riitä. Vasemmiston velvollisuus on määritellä, mitä halutaan kapitalismin tilalle – tämä on keskustelu, jota ei ole kunnolla käyty 150 vuoteen. Hahnelin oma panos on osallisuustalousoppi, mutta keskustelun on yleisesti oltava paljon nykyistä laajempaa ja laadukkaampaa.

Vaikka amerikkalaisluennoitsijan on joskus liian helppo viihdyttää eurooppalaisyleisöä kritisoimalla Yhdysvaltoja, Hahnel argumentoi vakuuttavasti, että parlamentaristisessa muutoksessa keskeisessä asemassa on Eurooppa. Amerikoissa lahjomiseen ja lahjusten salaamiseen kannustava vaalirahoituslaki ja kaksipuoluejärjestelmä tukahduttavat uusien, järjestelmäkriittisten poliittisten toimijoiden nousemisen. Eurooppalainen demokratia ei tietenkään ole ongelmatonta, mutta poliittista liikkumatilaa on silti huomattavasti enemmän. Hahnel ei kuitenkaan ole eurooppalaisen tilanteen asiantuntija, eikä luultavasti siksi lähde käsittelemään laajemmin eurooppalaisen demokratian suurinta uhkaa: markkinaliberaalia ja demokratiavihamielisen teknokraattista Euroopan Unionia.

Euron tulevaisuutta Hahnel ei lähde spekuloimaan, vaan toteaa hirtehisesti, että veikkauskertoimet Las Vegasissa ovat nyt melko lailla 50-50. Hän myös muistuttaa, että devalvoimalla Kreikka olisi voinut korjata kroonisen vaihtotaseongelman jo hyvissä ajoin – asettaen samalla juuri devalvaatiolla 90-luvun lamansa päihittäneen Suomen saksalaistyylisen euroretoriikan ansaitsemaansa valoon. Nyt kuitenkin Kreikka on sidottu Troikan ns. sadomonetarismiin, kuten Paul Krugman komission, EKP:n ja IMF:n kurjistamisagendaa kuvailee. Osa Euroopan oikeistovetoisista hallituksista allekirjoittaa leikkaus- ja politiikkaohjelmat vapaaehtoisesti, loput maat pakotetaan mukaan.

Sosiaalidemokratia on kriisissä, josta se voi nousta vain muistamalla juurensa 1900-luvun alkupuolen vastakkainasetteluissa ja luokkayhteiskunnassa, joka yhä selvemmin on jälleen tätä päivää. Vasemmisto taas vaikuttaa lamaantuneen kyvyttömyyteensä tarjota vaihtoehtoja. Vasemmiston poliittisen retoriikan selkäranka on kuitenkin 1800-luvulta lähtien ollut juuri taistelu tasa-arvoisemman yhteiskunnan puolesta. Nyt kun globalisaation ja ylikansallisen markkinaliberalismin välille on rakentumassa näennäinen kohtalonyhteys, olisi ratkaiseva virhe lipsua konformistiseen reformismiin pienine, lyhytaikaisine voittoineen tai vetäytyä kokonaan päätöksentekoareenoilta. Toimenpideimplikaatiot ovat yksinkertaisia: on taisteltava kovemmin.

Jan Rosenström

Parecon Finland: http://parecon.fi/
Vasemmistolinkki: http://www.vasemmistolinkki.fi
Vasemmistofoorumi: http://www.vasemmistofoorumi.fi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s