Perustulon monet kasvot

Perustulosta on kehkeytynyt uuden vuosituhannen vasemmistolaisen politiikan avain. Kaksi tapahtumaa 1990-luvun alussa, Neuvostoliiton romahtaminen ja tästä osittain johtunut lama, veivät pohjan silloiselta reformivasemmistolta. Konkreettinen ja vaikutusvaltainen markkinakapitalismin haastaja katosi, ja pohjoismaisen hyvinvointivaltion laajentaminen loppui rajuun supistukseen. Tätä on seurannut parikymmentä vuotta visiotonta, reaktiivista eipäs-politiikkaa, jossa parlamentaarinen vasemmisto puolustaa saavutettuja etuja jatkuvasti huonommalla menestyksellä. Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä, että uusi punainen lanka on löytynyt.

Paperilla perustulo mahdollistaa kaikenlaiset vasemmistofantasiat: siitä on kaavailtu niin byrokraattisen kyykytyksen lopettavaa hyvinvointivaltion pelastajaa kuin palkkatyöstä vapauttavaa oikopolkua kommunismiin. Onhan toimeentulon ja elämänrytmin sitominen työhön ollut yksi keskeisimmistä hallitsevien luokkien käyttämistä sortomekanismeista jo tuhansia vuosia. On kutkuttavaa kuvitella, miten kumouksellinen vaikutus kaikkiin elämän osa-alueisiin tällä vapautumisella voisi olla.

Perustulosta puhuttaessa täytyy kuitenkin olla hyvin varovainen sen kanssa, mitä toivoo. Siitä ei pidä maalata liian ruusuista kuvaa, koska piru piilee yksityiskohdissa. Pahimmillaan perustulo voisi näennäisparannuksena romuttaa hyvinvointivaltion loputkin rippeet ja ajaa vähäosaiset yhä ahtaammalle. Kokonaisvaltaisempaa agendaa hahmoteltaessa avainkysymyksiä ovat suhteemme työhön, kontrolliin ja julkiseen sektoriin.

Ilmeisin kysymys on perustulon suuruus. Ihmisarvoiseen elämiseen riittävä perustulo vapauttaisi epämielekkäästä palkkatyöstä ilman työttömyyden stigmaa ja kafkamaista paperirumbaa. Työntekijöiden neuvotteluasema paranisi, kun he tietäisivät etteivät kieltäytyessään putoaisi tyhjän päälle. Ihmiset vapautuisivat toteuttamaan itseään vailla tulospaineita, olisi kyse sitten pienyrittämisestä, kulttuurintuotannosta, kansalaisaktivismista tai siitä kaljan juomisesta sohvalla.

Vaihtoehtona on elämiseen riittämätön perustulo, joka sekin toki keventäisi byrokratiaa ja poistaisi pahimpia kannustinloukkuja, mutta pitäisi ihmiset edelleen elinkeinoelämän talutusnuorassa ja Kelan hammasrattaissa. Toimeentuloa olisi kuitenkin pakko täydentää joko työllä tai tarveharkintaisilla tuilla. Niukemmalla mallilla onkin hyvin erilainen kaiku, eivätkä yhteiskunnan valtasuhteet muuttuisi sen myötä juuri mihinkään.

Näissä malleissa on sentään oletettu vastikkeettomuus, joka yleensä liitetään perustulon käsitteeseen. On myös väläytelty malleja, joissa perustulosta maksettaisiin lähtökohtaisesti vain osa, lopun ollessa sidoksissa työssäkäyntiin tai opiskeluun. Tällaisessa tapauksessa on kuitenkin tultu jo varsin kauas perustulon ydinajatuksesta, ja kansalaispalkka voisi olla kuvaavampi termi.

Opiskelijan, jonka kuukausitulot kaikissa varteenotettavissa malleissa kasvaisivat, on siis oltava varuillaan vaikka perustulo paljon lupaakin. Rahallinen hyötykään ei takaa todellista yhteiskunnallisen tai edes taloudellisen aseman parannusta, kun perustulon myötä tulisi
varmasti muitakin muutoksia, joiden vaikutuksia on vaikea ennustaa.

Toteamalla, että ”nythän teillä on rahaa” voidaan pahimmillaan perustella sellaisia julkisen sektorin leikkauksia, jotka huonontaisivat entisestään heikoimmilla olevien asemaa. Esimerkiksi julkisen terveydenhuollon karsiminen, joukkoliikenteen hintojen roima nostaminen tai ruuan arvonlisäveron korotukset voisivat helposti hotkaista uudistuksessa voitetut roposet, varsinkin jos niitä on vähän. Meillä on toki YTHS, opiskelijaliput ja ateriatuki turvanamme, mutta opiskelijat ovat samassa veneessä myös kaikkien muidenkin pienituloisten kanssa.
Parhaimmillaan perustulo mahdollistaisi opiskeluun keskittymisen ilman työssäkäynnin pakkoa tai opintopistepaniikkia. On vaikea arvioida, kuinka monelta väkisin oksennetulta kirjatentiltä tämä helpotus säästäisi, tai miten suhtautumisemme valmistumiseen muuttuisi, mutta monen opiskelijan arkeen perustulo toisi kipeästi kaivattua joustoa. Se loisi myös paineita parantaa etenkin matalapalkkaisten alojen työehtoja, kun joka hanttihommaan ei aina löytyisikään opiskelijaa, jolle kelpaa pakon edessä mikä tahansa paskaduuni.

Kansainvälisten opiskelijoiden asemaa on myös pidettävä esillä, kun yksityiskohtia sorvataan. Miten käy Suomeen opiskelemaan saapuvien sosiaaliturvan? Entä suomalaiset maailmalla: pääseekö sinne Balille nyt surffaamaan vai ei? Kysymys perustuloon oikeutettujen rajaamisesta
on tietenkin paljon laajempi ja mutkikkaampi. Edessä on suuri julkinen vääntö, josta tuskin tulee kaunista katsottavaa. Jos me emme siinä keskustelussa pidä myös kansainvälisten opiskelijoiden puolia, ei sitä tee kukaan muukaan.

Tie perustuloon on vielä pitkä, ja mitä paremman mallin haluamme, sitä enemmän meidän on tehtävä töitä sen eteen. Opiskelijatoiminnan lisäksi tarvitaan lisää julkista keskustelua, rohkeita avauksia ja mallien taustalla olevien arvojen perkaamista esiin. Perustulon vaikutuksia
pitää tutkia vielä paljon, niin vaikeaa kuin niiden ennustaminen onkin. Perustuloa pitäisi kokeilla rajatuilla alueilla tai ryhmillä myös Suomessa.

Lisäksi tietyt keskeiset tahot on mobilisoitava elämiseen riittävän perustulon taakse. AY-liike vastustaa vielä perustuloa, minkä selittää osaltaan huoli ammattiliittojen vähenevästä merkityksestä työläisille ja ansiosidonnaisen sosiaaliturvan kohtalosta. Liitot on saatava hyväksymään, ettei silpputyö ole mikään ohimenevä ilmiö, ja että parhaimmillaan perustulo parantaisi palkansaajien neuvotteluasemaa työmarkkinoilla huomattavasti. Prekariaatin järjestäytyminen on suuri haaste, mutta ottaen huomioon sen mittavat intressit asiassa, perustulosta voisi vihdoinkin tulla se viiva, jolle yhteinen rintama asettuu. Opiskelijoilla on jo toimiva edunvalvontakoneisto, mutta on tullut aika saada massat taas liikkeelle: meille perustulo voisi hyvin olla 2010-luvun rivit kokoava kamppailu.

Edessä on jälleen taistelu toimeentulosta, jonka lopputulos voi tällä kertaa olla suurin sosiaalipoliittinen vallankumous sataan vuoteen. Emme voi katsoa vierestä, kun sosiaaliturva vesitetään, tai mikä vielä pahempaa, olla huomaamattamme mukana työntämässä Suomea kohti uusliberalistista minimivaltiota. Siksi meidän on tiedettävä tarkkaan, mitä teemme ja lisäksi ajoitettava toimintamme oikein. Tämän päivän poliittisilla valtasuhteilla olisimme pahasti alakynnessä vasemmistolaisen mallin kanssa, mutta jo ensi vaalikaudella, tai ehkä sitä seuraavalla, tilanne voi hyvin olla otollisempi. Perustulon aika alkaa olla käsillä ja meidän on näytettävä suuntaa niin Sitvasissa, HYY:ssä kuin SYL:ssäkin.

PERUSTULO ETENEE OPISKELIJALIIKKEESSÄ

Toimeentulo on opiskelijoiden edunvalvonnan ydinkysymyksiä, ja perustulon vaatiminen koko järjestäytyneen opiskelijaliikkeen voimalla olisi merkittävä buusti koko projektille. Ylioppilaskunnista tämän artikkelin kirjoitushetkellä Helsinki, Tampere ja Jyväskylä ovat virallisesti perustulon takana, ja näistä Tampereella on oma malli perustulon reunaehdoista. Syksyllä 2012 asiasta tullaan vääntämään lisää monilla rintamilla.

Ehkä merkittävin tanner on Suomen Ylioppilaskuntien Liitto (SYL), joka pitää liittokokouksen marraskuussa. Kokouksessa tullaan käsittelemään liiton mahdollista perustulokantaa ja sen sisältöä. SYL on järjestönä liikkeissään jähmeä ja välttää useimmiten rohkeita linjauksia kiistanalaisista kysymyksistä. Samalla se on kuitenkin yksi Suomen vaikutusvaltaisimmista lobbaajista, eikä sen resursseja ole varaa olla käyttämättä. SYL-väännöt herättänevät keskusteluja myös ylioppilaskuntatasolla, ja ainakin Aallossa ja Turussa tullaan todennäköisesti käymään tiukkaa keskustelua aiheesta.

HYY on ollut vuodesta 2009 asti paperilla perustulon puolella ja tämän vuoden keväästä lähtien BIEN-perustuloverkoston jäsen. Sitä, minkälaista perustuloa HYY ajaa, ei ole vielä määritelty
eikä minkäänlaista kampanjaa tai käytännön toimenpiteitä perustulon edistämiseksi ole vielä laadittu. HYY:ssä tulisi ottaa mallia Tampereen yliopiston ylioppilaskunnasta, jossa määritettiin selkeät, edistykselliset reunaehdot, jotka perustulomallin pitäisi täyttää. Tampereella on myös aktiivisesti osallistuttu BIEN-verkoston perustuloa vaativan kansalaisaloitteen tukemiseen. Perustulon täytyy olla HYY:n ensi vuoden hallituksen ykkösprioriteettejä, ja tämän eteen Sitvas tulee kamppailemaan ahkerasti. Tervetuloa mukaan!

Angi Mauranen & Jaakko Rissanen

Kirjoitus on julkaistu alun perin Toimenpiteen numerossa 1/2012.

One response to “Perustulon monet kasvot

  1. Päivitysilmoitus: Kriittisiä muistiinpanoja perustulosta | Sitvas.fi·

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s